Ratsastusurani Etelä-Afrikassa päättyi lyhyeen jo helmikuussa. Olimme lähdössä pienelle maastoretkelle, kun ratsuni Osiris-ori 4-vuotta virittyi vierailevista tammoista psykedeelisiin tunnelmiin. Tipahdin kyydistä. Enkä muksahtanut mukavasti tallin kuitupohjaiselle kentälle, vaan kovalle ja kiviselle hiekkatielle. Ja tohkeissaan Osiris-poika vielä tallasi vatsani päälle. Mutta näitä sattuu, the spirit of the sport!
Lähdettiin läheiseen yksityissairaalaan, jossa säännöllisesti vierailevat tilan omistajat Lorette ja Barry tunnetaan hyvin. Itseasiassa Barry saapui röntgeniin pian minun jälkeeni, sillä Titanic-ori oli maastoilusta myös niin tohkeissaan, ettei huomannut katsoa minne astui ja kaatui kompastuessaan. Barry ja hevonen selvisivät onneksi säihkähdyksellä. Matkalla hoitoon itkin säikähdyksestä, sillä vatsaani sattui kumman paljon. Sairaalaan päästyäni mukava lääkäri antoi tuskaani tujauksen jos toisenkin morfiinia, eikä loppupäivänä ollut enää kotiin ikävä. Röntgen oli onneksi puhdas ja ultrassakin huomattiin vain vatsalihasten repeäminen. Se tarkoitti kuitenkin usean viikon ratsastukieltoa, joka on harmi, koska olisin pian päässyt hyppäämään nuorukaisilla kilpailuihin. En lähtenyt maitojunalla kotiin; nyt työskentelen Kapkaupungissa Heart Capital -nimisessä yrityksessä projektipäällikkönä. Heart Capital on impact investment -yritys, jonka tavoitteena on työllistää hökkelikylien asukkaita tekemällä heistä yrittäjiä.
Lupasin kertoa lisää Etelä-Afrikkalaisesta hevoskasvatuksesta. Tuttujen eurooppalaisten huippuoriiden nimet toistuvat tilan hevosten sukutauluissa. Hevosia tuodaan Euroopasta Etelä-Afrikkaan paljon. Saharan eteläpuoleisen Afrikan hevoskasvatus tuottaa hienoja hevosia, mutta on kaukana eurooppalaisesta tasosta. On kutkuttavaa kuulla, että komeasti liikkuva saksalaistyyppinen ruuna on Botswanasta tai että 160-ratojen veteraani on namibialaista alkuperää. Etelä-afrikkalaiset täysveriset laukkahevoset ovat keskivertoa suurempia ja niitä käytetään paljon estejalostukseen. Kasvatus kannattaa, sillä hevosten kuljetus Euroopasta tänne on hintavaa ja vaivalloista. Vaikka kysyntää olisi, hyvien hevosten tarjonta on mitätön verrattuna Euroopan markkinoihin, siksi hevoset ovat täällä kalliita. Mukavasta 130-140 cm hyppääjästä saa pulittaa 1 000 000 randia eli vajaa 70 000 euroa, koska randi on hyvin heikko juuri nyt. Pari vuotta sitten 1 000 000 randia tarkoitti vielä 90 000 euroa. Tuontihevosen ollessa paljon paikallista edullisempi, ei kallis kuljetusmaksu tunnukaan niin pahalta.
Etelä-afrikkalaista kasvatusta; nuorikkoja Limpopossa.
Tuontiakin hankalampaa on vienti. Jos haluaa kisamatkalle Eurooppaan, kannattaa viipyä kerralla pidempään. Vuonna 2011 afrikkalainen hevosrutto (African Horse Sickness, AHS) levisi rajusti Etelä-Afrikassa, jonka jälkeen karanteenisäännöt ovat olleet erityisen tiukat; hevosilla on ensin 20 päivää karanteenia hyväksytyllä tallilla Etelä-Afrikassa, jonka jälkeen ne lennätetään Mauritukselle 90 päivän karanteeniin ja vasta sitten Eurooppaan. Siksi etelä-afrikkalaisia ratsastajia nähdään harvemmin Euroopassa kilpailemassa, vaikka moni heistä saisi varmasti sijan myös Euroopan GP-radoilla.
Tapasin kauden aloituskilpailuissa viime viikonloppuna saksalaisen hevoskauppiaan ja kilparatsastajan Hilmar Meyerin, joka tekee paljon hevoskauppaa muun muassa Yhdysvaltoihin ja Meksikoon Etelä-Afrikan lisäksi. Hän on itse kilpaillut esimerkiksi Nations Cupissa. Meyerin myyntisaldo Etelä-Afrikkaan on jo yli 50 hevosta. Täällä pidetään hevosista, joissa on paljon verta, sillä hitaat ”diesel-puoliveriset” eivät yksinkertaisesti sovi näin kuumaan ilmastoon. Pitää olla energiaa. Ja energinen onkin etelä-afrikkalainen ratsastustyyli. Radoilla tempo on huomattavsti reippaampi kuin Suomessa ja uusinnassa annetaan palaa. Etäisyyksien kanssa ei jahkailla, vaan rytmin annetaan tuoda sopiva ponnistuspaikka. Meyer pitää etelä-afrikkalaisesta tyylistä yhdistää jenkkien keveyttä ja eurooppalaisten kontrollia. Omasta mielestäni on kontrolli välillä kaukana, mutta täytyy myöntää että radoilta ei rohkeutta puutu. Sijoittaisin maan tason Suomen ja Ruotsin välimaastoon; täällä ollaan Suomea selvästi edellä, mutta ei ylletä ihan Ruotsin huipputasolle. 150-luokassa kilpailu voitosta on kova.
Seepramuotia esittelee Farnhamin tilan Lauren Smorenburg ja Lobo-ratsu.
Lorette Knowles-Taylor, pomoni kilpatallilla, on tyyppi esimerkki paikallisesta ratsastustyylistä. Loretten hevoset ovat tottuneet siihen että ne ajetaan ravista laukkaan ja verryttely suoritetaan pitkillä ohjilla erittäin vapaamuotoisesti. Vaikka sileätyöskentely on kaukana ideaalista, on Loretten työtä ilo seurata. Hänen hilpeä, mutta voitontahtoinen tyylinsä saa hevosetkin rakastamaan työtänsä. Jokaisessa kisakuvassa paistaa Loretten suuri hymy, vaikka kyseessä olisi World Cup Qualifiers -finaalin uusinta. Hän on luonnonlahjakkuus.
Lorette Knowles-Taylor ja ruuna Double Vision tyytyväisinä hienon radan jälkeen.
Meyerin suosikkikauppamaa on Etelä-Afrikka, mitä en ihmettele ollenkaan. Etelä-afrikkalaiset ovat iloisia ja avoimia, eivätkä kovin pihejä. Hyviin hevosiin ollaan valmiita panostamaan, sillä ratsastusurheilu ei ole täälläkään halpaa. Farnhamin tilalla on ratsastajia läheltä ja kaukaa. Yksi heistä on newyorkilainen Marlene Sinclair, joka on asunut Afrikassa jo lähes 30 vuotta. Marlene oli aikansa huippujunnu 80-luvun jenkeissä ja kisakavereita olivat muun muassa Meredith Michaels (nykyisin Michaels-Beerbaum) ja Laura Kraut.
Esteratsastajuudesta ei kuulemma puuttunut glamouria; siihen kuului pysyvä VIP-status ja mitä nyt Marlene osallistui legendaarisen Studio 54 -klubin päätösbileisiin viettäen iltansa tuttavallisesti Andy Warholin ja kumppaneiden kanssa. Etelä-Afrikassa voi törmätä kaikenlaisiin ihmisiin kaikkialta maailmasta, siihen en tule kyllästymään koskaan.
Esimakua tulevasta safaripostauksesta…
Pari päivää tippumiseni jälkeen Lorette huomasi, että turhauduin, kun en saanut tehdä mitään fyysistä ja niinpä hän lähetti minut tuttavan tutun luokse safarileiriin Limpopoon. Mieleni kirkastui yhdellä iskulla. Tiedossa oli oikeaa Afrikkaa villieläimineen. Näin ollen seuraava postaus tulee olemaan safarivaikutteinen. Halaukset Suomeen! Rakkaudella,
Martta ♥
