Mikko Mäentaustan tie pienestä Koski TL:n kylästä hevosalan yrittäjäksi ja kilparatsastajaksi Saksassa.

Ensimmäisessä osassa Mikko kertoo miten ratsastus harrastus ja kilparatsastus sai alkunsa.

Mikko Mäentausta, s. 1976 vietti koko lapsuutensa hevosten parissa, sillä perheellä on oma ratsastuskoulu Merjan Talli Koski Tl:ssä. Hän aloitti ratsastuksen varhain ja osoitti jo alusta asti lahjakkuutta lajiin ja hevosten käsittelyyn. Aluksi Mikko valmentautui Tiina Vähämäen opissa ja edelleen Pekka Larsenin ja Cristopher Wegelius kanssa. Hän vieraili myös Yhdysvalloissa kuulun George Morriksen valmennuksessa. Vuonna 1998 hän perusti Suomeen oman kilpatallin, ja vuonna 2000 hän siirtyi yrittäjäksi Saksaan, missä hänellä on oma talli Sandbostelissa. Mikko kilpailee estehevosilla Saksan vaikeissa luokissa, minkä ohella hänestä on tullut vahva lisä Suomen maajoukkuetoimintaan. Mikko on ratsastanut mm. Suomen Nations Cup -joukkueessa 2012. SRL