Meillä on kaikilla Del-hevosilla Tapiolan vakuutukset. Henki-, laaja eläinlääkärikulu-, lisäturva- ja vastuuvakuutus. Lisäksi kantavilla tammoilla on sikiö- ja varsavakuutukset. Koska hevosia on kertynyt, eikä vakuutusmaksut ole ihan halpoja, on suurin osa hevosista vakuutettu vain 5000-10000 eurosta. En usko, että mikään summa meitä lohduttaisi jos joku Del-hevosista kuolisi käsiimme, joten vakuutukset olemme lähinnä ottaneet eläinlääkärikuluvakuutusten takia.

Leikkaukset, tehohoito, päivystys ja useat eläinlääkärikäynnit eivät ole halpaa lystiä. En haluaisi joutua tilanteeseen, ettei minulla olisi varaa hoidattaa hevostani, siksi meillä kaikki hevoset ovat vakuutettuja. Toki useimmiten tulee pienempiä juttuja, on yskää, ontumaa tai lihaskipua, joiden tutkimukset ja hoidot myös korvataan vakuutuksesta. Vuohisniveltulehduksen hoitaminen on kuitenkin pikkujuttu verrattuna ähkyleikkaukseen tehohoidolla, jonka kustannukset voivat kohota jopa 10000 euroon.

Tapiolan vakuutus oli hyvä, se korvaa lisäturvavakuutuksen turvin aina 4400 euroon asti ja vuosien varrella tulee korvattua pienempiä vaivoja, vaikkei mitään suurempaa sattuisikaan. En olisi ikinä uskonut että Tapiolan uusien hevosvakuutusten ehdot muuttuvat niin rajusti, samalla kun Tapiolasta tuli LähiTapiola. Vanhat vakuutukset pysyvät ennallaan mutta uusille vakuutuksille tulivat uudet ehdot. Nämä astuivat voimaan heti helmikuun alussa, mutta prosessi tapahtui hieman salamyhkäisesti. Vielä viime viikolla uusien vakuutusten ehtoja ei löytynyt LähiTapiolan Internetsivuilta, nyt ne ovat siellä ja suosittelen todella tutustumaan niihin, jos harkitset uutta vakuutusta. LähiTapiola piti hämäävästi nimet: ”Suppea eläinlääkärikuluvakuutus” ja ”Laaja eläinlääkärikuluvakuutus”, mutta muutti niiden sisältöä merkittävästi. Laaja ei olekaan enää laaja sanan totutussa merkityksessä, nykyinen laaja eläinlääkärikuluvakuutus korvaa ”sairauden tai tapaturman tutkimisesta ja hoidosta aiheutuneita kohtuullisia ja perusteltuja eläinlääkärikuluja.” Huom! Sairauden tai tapaturman aiheuttamia, eli ehtojen mukaan vakuutus ei korvaa ”vammaa tai sairautta jänteissä, nivelissä, nivelsiteissä tai muissa siderakenteissa”, mikä siis itsessään jo rajaa pois lähes kaikki kilparatsujen vaivat.
Kasvattajille myös huonoja uutisia, tammalle otetusta sikiö- ja varsavakuutuksesta huolimatta vakuutus ei korvaa: ”kasvuhäiriöitä, synnynnäisiä tai piileviä vikoja”.

Mitä nämä sitten vaikuttavat hintoihin? Sitä en valitettavasti voi teille kertoa. Meillä oli Tapiolan henkilökohtainen vakuutusneuvoja, joka oman harrastuksensa kautta on vieläpä hevosvakuutuksiin erikoistunut. Hänen kauttaan asiat hoituivat yhdellä soitolla tai maililla. Nyt kun Tapiolasta tuli LähiTapiola, emme voi enää käyttää  hänen asiantuntemustaan, vaan vakuutukset hoidetaan alueellisesti, mikä sekin tuli kuin kylmä suihku. Meidät jätettiin kymppitonnin vuotuisten vakuutusmaksujen kanssa ihan yksin soittelemaan vakuutusneuvojille, jotka tietävät ehdoista vähemmän kuin minä itse. Useimmissa yrityksissä 10000 euron vuosilaskutuksella luulisi saavan aikamoista palvelua, mutta vakuutusyhtiöille se vaikuttaa olevan pikkurahaa.
Tämän viikon soittoyritysten, viestien ja puhelimessa jonottamisen lopputuloksena uskoisin kuitenkin saavani hinnan syntyneen varsan vakuutukselle joko huomenna tai alkuviikosta. Puhuin kolmen vakuutusneuvojan kanssa, palvelu oli hyvin ystävällistä, mutta yksikään ei tiennyt hevosvakuutuksista oikeastaan mitään. Suosittelen siis asiakasta tutustumaan itse ehtoihin hyvin tarkkaan.

Tapiola on pitkään toiminut Suomen Ratsastajainliiton yhteistyökumppanina ja saavuttanut maineikkaan aseman hevosvakuuttajana. Todennäköisesti hevosten vakuuttaminen ei ole ollut kovin kannattavaa ja näin tällä hetkellä ei yksikään vakuutusyhtiö tarjoa ns. oikeaa laajaa eläinlääkärikuluvakuutusta. Kuten kaikki hevosihmiset tietävät, jos vakuutusyhtiö voi piirtää viivan veteen onko vamma rasitus- vai onnettomuusperäinen, kelluu viiva varmasti vakuutusyhtiön puolella. Jalassa tulee todennäköisesti olla ammottava haava, että vakuutusyhtiö korvaisi ontumatutkimuksen.

Ei mitään pahaa, jos ei jotain hyvääkin. Kun Tapiola itse päätti laskeutua kultaiselta jalustaltaan, on se nyt samalla viivalla muiden vakuutusyhtiöiden kanssa. Tästä lähtien kannattaa kilpailuttaa hyvin kaikki vakuutusyhtiöt. Vaikka ehdot eläinlääkärikuluvakuutusten korvausperusteista alkavat olla samantapaiset, tekevät keskittämisedut ja enimmäiskorvausmäärät vakuutuksista hankalasti verrattavat. Lisäksi omistajan kannattanee päättää mikä hänelle on tärkeää: henkivakuutuksen määrä vai esim. eläinlääkärikulun omavastuu tai eläinlääkärikulun vakuutuskauden kokonaiskatto. Jos vakuutus otetaan lähinnä hätätapauksia varten, ei esimerkiksi 2000 euron korvaus niin kovin siinä 10000 euron ähkyleikkauslaskussa lämmitä.

Muuttuneet vakuutusehdot, kymppitonnin vakuutusmaksut ja tänä vuonna syntyvät varsat pistävät väkisinkin miettimään mikä olisi jatkossa järkevää. Jos jättäisin varsat vakuuttamatta, Murphyn lain mukaan juuri näistä varsoista vähintään jompikumpi joutuu siihen 10 000 euron ähkyleikkaukseen. Pidän matematiikasta ja todennäköisyyksistä, joten lasken mikä olisi todennäköisyys ähkyleikkaukseen, johon minulla ei kenties olisi varaa ilman vakuutusta.

Tutkin asiaa eri lähteistä, kotimaisten klinikoiden sivuilta ja ulkomaalaisista tutkimuksista. Vuosittain n. 10% hevoskannasta sairastuu ähkyyn. Tämä tarkoittaisi Suomessa 7500 ähkyhevosta vuosittain. Ähkytapauksista noin 2% joudutaan leikkaamaan, eli noin 150 hevosta Suomessa vuosittain ähkyleikattaisiin. Vuosittainen riski ähkyleikkaukseen olisi siis 0,2%, eli tuhannesta hevosta kaksi ähkyleikataan. Onko hevosen pito ilman vakuutusta kuin venäläistä rulettia, tuhannesta luodista kaksi tappaa?

Naks…naks….naks…naks..naks…

Pum! Kyllä se 0,2% meillekin jossain vaiheessa pamahtaisi, vaikka pihassa onkin yksi nivustyrän takia 7000 euron leikkauksen läpikäynyt. Vaihtoehtoisesti vakuutukselle voisin perustaa varsoille rahaston, laittaisin joka vuosi n. 700e/ hevonen rahastoon (määrä mikä menisi vakuutusmaksuun). Kymmenen hevosen kanssa se tekisi vuodessa 7000 euroa, kymmenessä vuodessa 70 000 euroa! Kyllä silläkin rahalla hoitaisi yhden ähkyleikkauksen ja lisäksi vielä niitä niveltulehduksia ja kasvuhäiriöitä. Korvaisi jotain jopa kuolemantapauksessakin.

Mutta hei, kyllähän me kaikki tiedetään, että vaatisi ääretöntä itsekuria tuo. Onnistuisiko taantuman kourissa, heinälaskun tuodessa kylmän hien selkään, laittaa vähän rahaa pahan päivän varalle varsarahastoon? Hmmm.

Olisi vielä yksi nykyaikainen vaihtoehto vakuutuksille. Olen jonkin aikaa jo ihmetellyt miksei mikään klinikka ota osamaksua maksuvaihtoehdoksi. Uskoisin sen olevan erittäin hyvä kilpailuvaltti, varsinkin näinä aikoina. Käytäntö on jo tuttu ihmispuolen yksityislääkäriasemilla. Mm. Terveystalo tarjoaa maksuvaihtoehdoksi kaikkiin toimenpiteisiin Terveystalo Rahoitusta (Santander) ja Mehiläinen tarjoaa silmien laserleikkaukseen Joustorahoitusta (Nordea). Vahinko kun ei tule kello kaulassa, joten pidän erittäin epätodennäköisenä, että ähkyleikkaus sattuisi juuri silloin kun kukaan kuljeskelee ylimääräinen 10 000 euroa takataskussaan. Tieto osamaksu mahdollisuudesta rauhoittaisi hevosen omistajan mieltä, mahdollisuus isompiinkin leikkauksiin olisi parempi. Käytäntö voisi olla hyvinkin toimiva myös esim. irtopalaleikkauksiin, magneettikuvauksiin ja ruunauksiin, joita vakuutukset eivät kuitenkaan maksaisi.

Klinikoilla käy yleensä vain käteismaksu, mutta ei hevosen terveyden hoitaminen saisi olla vain rikkaampien etuoikeus. Osamaksumahdollisuus toisi hyvinvointia useampien hevosten elämään.

// Minna
Hevostiimiläinen

PS. Hevostiimi kysyi tarjoukset kaikilta suomalaisilta vakuutusyhtiöiltä hevosvakuutuksista, tarjousten perusteella teemme vakuutusvertailun Hevostiimin sivuille, coming soon!