TalliTV:ssä Punkin Tila Loimaalta. Sarjan viimeisessä osassa tallin omistaja Riika Räisänen kertoo tallin toiminnasta, tutustutaan talliin ja maneesiin sekä ihaniin kesän varsoihin!

Sarjan toisessa osassa tutustumme virikepihaton tietokone systeemiin jolla määritellään yksilöllisesti jokaisen hevosen ruokinta. Kurkistetaan myös pihaton makuualueeseen.

Ensimmäisessä osassa tutustutaan Riika Räisäsen kanssa tilan erittäin mielenkiintoiseen ja toimivaan virikepihattoon.

Punkin talli toimii Loimaan Kojonkulmalla osana Punkin tilaa. Hevostalouden osuus tilan toiminnassa on kasvanut ja kehittynyt vuosi vuodelta, mutta vahvasti tilalla panostetaan myös peltoviljelyyn, sikatalouteen ja metsänhoitoon. Punkin tilaa voidaankin kuvailla monialaiseksi ja virkeäksi maatalousyritykseksi, jossa tapahtuu jatkuvaa kehitystä. Tilalla on virikepihatto, täysihoitopaikkoja, ratsastuskoulu ja aktiivista valmennustoimintaa.

www.punkintila.fi