Kaikki on kuten jouluisesta postikortista. Hevoset seisovat rauhallisina kullankeltaisilla oljilla täytetyissä karsinoissaan ja mutustavat heinää. Tallin pihalla lyhdyissä lepattavat kynttilät, tähtitaivas loistaa pimeässä yössä ja lumi narskuu kenkien alla.

Aamulla ei vielä ollut lunta, mietti tallinpitäjä. Hän oli herännyt jouluaattoaamuna viideltä, vielä vähän aikaisemmin kuin normaalisti. Asiakkaat olivat toivoneet yhteistä jouluaamumaastoa, joten tallinpitäjä oli herännyt tekemään tallit ennen sitä. Aamulla tarhat olivat olleet mutaiset ja satoi räntää. Säkkipimeässä otsalampun valossa hevosia tarhatessa, oli tallinpitäjän saapas jumittunut mutaan ja hän oli lentänyt kuralammikkoon polvilleen. Märkiä housuja enemmän aamutallin tekoa oli hidastanut kipeä polvi, mutta eipä paljon vaihtoehtoja ollut. Jouluaattona hevoset menivät aamulla ulos tarhoihin, kuten kaikkina muina 364 päivänä vuodessa.

Yhdeksän aikaan saapui joukko iloisia hevosenomistajia ja ratsastuskoululaisia tallille innosta puhkuen. Heistä oli ihanaa päästä hetkeksi pois kodin joulutohinasta ja lähteä reippaalle maastolenkille. Asiakkaat huokailivat ihastuneena tallissa. Heidän valmistellessaan edellisenä iltana jouluruokia, oli tallinpitäjä koristellut tallin kuusenoksin ja joulukoristein. Eikä öinen leipomishetkikään ollut mennyt hukkaan. Jokaisen hevosen karsinan edessä roikkuvat kauniit hevospiparit saivat ansaitun kiitoksen. Tallinpitäjäkin unohti kipeän polvensa ja kolmen tunnin yöunet, kiitokset kuluneesta vuodesta lämmittivät mieltä. Hymyillen hän otti vastaan lahjat hevosen omistajilta; 7 glögipulloa ja 5 rasiaa suklaata. Hyvä, hän mietti, glögit riittävät juuri ensi vuoden tallin pikkujouluihin ja suklaan voimilla selviäisi varmasti pyhien yli, kun talliapulainenkin oli joululomalla.

Kaikki asiakkaat eivät olleet vielä saaneet joulua järjestettyä haluamallaan tavalla ja stressi näkyi tallillakin. Tallinpitäjä otti kiltisti vastaan kiukuttelut väärästä sadeloimesta, kuraisista jaloista ja hukkuneesta riimunnarusta. Hän tiesi, että joulu voi olla stressaavaa aikaa. Samalla kun hän satuloi oman hevosensa, hän sukkuloi karsinasta toiseen. Oli tarkistettava Pollen silmä, Nessun takasen vuohisnivel vaikutti turvonneelta ja Casperin etulapa jumiutuneelta. Vakuuteltuaan hevosten voivan hyvin, pääsi ratsastajajoukko tallinpitäjä etunenässä vihdoin maastolenkille.

Kävelymaastolla tallinpitäjä rauhoitteli pelkäävää, melko tuoretta hevosen omistajaa ja kuunteli toisella korvalla joulusuunnitelmia, perheriitoja ja työongelmia. Reilun tunnin maastoilun jälkeen punaposkinen joukkio oli takaisin tallin pihalla ja tallinpitäjä huokaisi tyytyväisenä. Kukaan ei ollut tippunut, yksikään hevonen ei ollut pelästynyt, mitään erityistä ei ollut tapahtunut. Hän tiesi kokemuksesta, että jos jotain pakoeläimelle ominaista odottamatonta käytöstä joskus yllättäen ilmeni, oli sitä vatvottava ja vetvottava viikkokausia. Sitä ei olisi toivonut nyt näihin pyhiin.

Talliin laskeutui ihana hiljaisuus kun hälisevä ja hihittävä tätijoukkio matkasi kohti joulun viettoa. Paikalle jäi vain hevoset, tallinpitäjä ja kauhea siivo. Harjoja, pyyhkeitä ja loimia oli sikinsokin käytävällä. Tallinpitäjä vilkaisi kelloa, hän ehtisi siivota sotkun ennen päiväruokia.

Aattoiltapäivänä räntäsade muuttui hiljakseen lumisateeksi. Tallin pihan hiljaisuudessa melkein kuuli lumihiutaleen tippuvan ja iltapäivän hämärää valaisi uusi lumi. Kaikkialla oli niin kaunista. Tallinpitäjä haki hevoset sisälle ja raahasi 20 kpl litimärkiä kaulakappaleellisia toppaloimia kuivaushuoneeseen kuivaamaan. Koska pakkanen oli kiristymässä, kävi hän lanaamassa kentän suoraksi, se oli tehtävä juuri oikeaan aikaan. Niin ettei traktori jättänyt kentälle uria, mutta niin, että lana puri vielä jäätyneeseen hiekkaan ja suoristaisi sen. Tarhat kokivat saman kohtalon. Traktorista oli jo vuosia aikaisemmin mennyt lämmitys rikki, mutta tallinpitäjä kääriytyi enkkufilttiin ja peltareista soi joululauluja.

Juuri lanatulla kentällä oli hyvä ratsastaa vielä muutama hevonen ennen iltatallia. Mukavampi sitä aikaa oli niin viettää, kuin yksin kotona. Mies oli lähtenyt anopin luokse joulun viettoon, siellä olisi varmasti jo perhejoulupäivällinen menoillaan. Jos hyvin kävisi, olisi mies kotona kymmenen aikaan ja jotain rääppeitä oli luvattu tuoda hänellekin. Ennen sitä oli kuitenkin tehtävä iltatalli, hoidettava muutama haava, vaihdettava yksi kaviohaude, täytettävä pihaton vesitynnyrit ja taluteltava yksi sairaslomalainen.

Ja niin jouluaaton iltana kymmentä vaille kymmenen seisoo tallinpitäjä tallissaan. Häntä väsyttää, hänellä on kylmä ja nälkä. Mutta hän on melkein valmis lähtemään joulun viettoon, kun viereisestä karsinasta kuuluu hörähdys. Kesäinen pikkuvarsa pyytää siellä vielä vähän huomiota. Tallinpitäjän rapsuttaessa, painaa varsa turvan poskelle. Vaikka tämä joulu on sen ensimmäinen, ei se tiedä sitä. Hevoset eivät vietä joulua, sanotaan. Hevosille jokainen päivä on samanlainen, ne ruokitaan, hoidetaan ja liikutetaan joka päivä kuten aina. Mutta vaikka varsa ei tiedä tänään olevan joulu, se tietää, että sen oma ihminen on joka päivä sitä hoitamassa, satoi tai paistoi, oli maanantai tai keskiviikko, vappu taikka juhannus.

Tallinpitäjä antaa katseen kiertää tallissa, hyvin hoidetuissa, tyytyväisissä hevosissa. Varsa puhaltaa lämpimästi tallin pitäjän korvaan ja tallinpitäjä kuiskaa hiljaa sille tallinpitäjien salaisuuden:
”Meillä on joulu joka päivä”.

Hevosinfon Minna toivottaa joulutarinallaan kaikille hevosihmisille ihanaa ja rauhallista jouluna aikaa!