Asuin, ratsastin ja valmensin 13-vuoden aikana Saksassa, joten minulta kysytään usein miten Saksassa nuoria hevosia kasvatetaan, koulutetaan ja kilpaillaan. Ihmiset luulevat, että pidän Saksan systeemiä itsestään selvästi parhaana, holsteiner hevosia maailman valtiaina ja että Saksassa tehdään aina kaikki täysin oikein. – Jos meillä Suomessa tehtäisiin niin kuin Saksassa, olisi kaikki täällä paljon paremmin, ihmiset usein haaveilevat.
Asia ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen. On totta, että Saksassa hevostalous on määrällisestikin ihan eri kuin Suomessa, mutta kyllä meillä kotimaassakin on valtavasti ammattitaitoa, osaamista ja halua. Henkilökohtaisesti en ymmärräkään miksi kasvatetaan muiden maiden kantakirjoihin Suomessa syntyneitä hevosia. Sehän on sama kun kannattaisi jalkapallon Suomi-Saksa maaottelussa Saksaa?! Ymmärrän kuitenkin että asiakas on aina oikeassa ja juuri itsekin välitin Saksasta Suomeen hevosen, koska asiakas halusi juuri Saksasta hevosen. Mietinkin, mitä saksalaiset tekevät paremmin, miksi asiakas haluaa saksalaisen hevosen tai miksi suomalainen kasvattaja haluaa rekisteröidä hevosensa saksalaiseen kantakirjaan? Otetaanpa vertailu Suomi vs. Saksa.
(Ennen kuin aloitat, päätä kummalle puolelle pidät peukkuja)
1. Suvut
Yleinen uskomus on, että kaikki saksalaiset hevoset ovat huippusukuisia, tai vähintään hyväsukuisia. Ja niinhän se onkin. Olen kuitenkin nähnyt Saksassa ratsastuskoulun käytössä hevosia esimerkiksi Cassinista ja Contenderista. Paperi ei paljon paina, jos hevonen ei vain ole riittävän hyvä. Suomessa kasvatetaan yhtälailla hyväsukuisia hevosia tänä päivänä kuten muuallakin maailmalla. Annan siis tasapisteet.
Suomi 1 – Saksa 1
2. Laatu
Saksalaiset hevoset eivät ole sen laadukkaampia kuin kotimaassa kasvatetut. Määrä on vain niin moninkertainen, että tietysti kansainvälisillä kilpakentillä näemme enemmän saksalaisia kuin suomalaisia hevosia. Pelkästään holsteiner hevosia syntyy vuosittain yli kymmenkertainen määrä verrattuna FWB hevosiin. Siihen nähden on täysin normaalia että maailman huipulle nousee noin 1-2kpl FWB / 5vuotta, kuten on ollutkin. Se on maailmanlaajuinen prosentuaalinen todennäköisyys.
Suomi 1 – Saksa 1
3. Ammattitaito
– Suomalaiset kasvattajat ovat tätejä, sanotaan. Minun mielestä suomalaiset kasvattajat ovat useimmiten nättejä neitoja, saksalaiset suttuisia setiä, mutta joo, ymmärrän pointin. Vaikka saksalainen kasvattaja on usein ammattitaitoisempi, on nykyisin sama informaatio kaikkien saatavilla. Tästä syystä tädit pystyvät valitsemaan hyviä, sopivia oreja tammoilleen, siinä kuin sedätkin. Mitä taas varsojen käsittelyyn tulee, on se vähän fifty-sixty kumpi on parempi, se ettei saksalainen ammattilaissetä käsittele varsaansa lainkaan vai se, että suomalainen tätikasvattaja käsittelee varsaansa liikaa. Mikäli ei ihan metsään mennä, kummassakaan tapauksessa varsa ei menetä mahdollista laatuaan, joten kilparatsastajan kannalta sillä ei ole suurta merkitystä. Koska pidän enemmän näteistä suomalaisista neidoista, vie Suomi tämän erän.
Suomi 2 – Saksa 1
4. Koulutus
Nuorten hevosten kouluttajia on hyviä ja huonoja molemmissa maissa. Suomessa on harhaluulo, että Saksassa huippuammattilaiset sisäänratsastavat ja kouluttavat nuoria hevosia, näin ei kuitenkaan pääasiassa ole. Ei tallin ykkösratsuttaja yleensä kouluta nuoria, mutta tietysti valvoo asiaa, katsoo että koulutus tehdään kakkos- tai kolmosratsuttajan toimesta ammattimaisesti. Näin ollen ratsuttajien taso Suomessa on yleensä jopa parempi.
Suomi 2 – Saksa 1
5. Kilpailut
Pidän Suomessa siitä miten varsoja käsitellään ja hoidetaan ja 1-3-vuotiaiden näyttelyistä ja kilpailuista. Suomessa kasvattajat ovat usein hyvin kiintyneitä hevosiinsa, joten niiden kaikki yksilöllisetkin tarpeet huomioidaan. Saksa on isompi tehdas, siellä suurimmaksi osaksi puserretaan kaikki samasta tuutista läpi, nuorena heikommat tai hitaammin kehittyvät hevoset tippuvat turhaan kyydistä. Pidän kuitenkin enemmän Saksan kilpailujärjestelmästä 4-6-vuotiaille hevosille, se kehittää niitä paremmin kuin Suomen Racing sarja. Juuri nämä nuorten hevosten 100-130-luokat ovat hyvin tärkeitä niiden uralle, joten Saksalle tästä paremmat pisteet:
Suomi 0 – Saksa 2
6. Raha
Suomessa kasvattajat valittavat että ratsutus on liian kallista ja ratsastajat valittavat että hevoset ovat liian kalliita. Totuus on kuitenkin, että kaikki maksaa, aina ja kaikkialla. Sille ei kukaan voi mitään, että Saksassa on halvempi kasvattaa hevosia jo pidemmän laidunkauden takia. Hevosen kuljetus Suomeen ei kuitenkaan ole kovin edullista, ostotarkastus Saksassa on usein kalliimpaa kuin täällä, tulee rekisteröintikuluja jne. Vaikka tuontihevonen tai –varsa voisi jäädä edelleen hieman edullisemmaksi, ei se voi esim. osallistua vain FWB hevosille tarkoitettuun Breeders Prize kilpailuun, joka on ainut kunnon rahapalkinnoilla varustettu nuorten hevosten kilpailu kotimaassa. Myös esim. Laatuarvostelussa palkitaan erikseen paras FWB. Ammattitaitoinen koulutus taas on kallista kaikkialla, tosin kilpailuttaminen Saksassa on edullisempaa. Suomessa kuitenkin koulutus on usein yksilöllisempää ja hevosen vointia ja kehitystä on helpompi seurata. Ja täytyy kuitenkin muistaa, että lähes kaikille kasvatus on rakas harrastus, ei elinkeino, niin Suomessa kuin Saksassakin.
Suomi 1 – Saksa 1
Lopputulos tasapeli Suomi 7 – Saksa 7!
Mutta kuten tarinan alusta käy ilmi, Saksa kuitenkin voittaa jostain syystä jatkoajalla, miksi? Saksalaisilla on mielestäni vain niin paljon parempi brändi. Meidänkin on ruvettava markkinoimaan paremmin FWB hevosta ja suomalaista hevosalan ammattitaitoa. Suomen Hippoksen, SRL:n ja Ratsujalostusliiton on lyötävä viisaat päänsä yhteen ja tehtävä pitkän tähtäimen markkinointi- ja toimintasuunnitelma hevoskasvatuksen hyväksi. Ratsujalostusliiton toimintaan täytyy houkutella lisää innokkaita vapaaehtoisia, mutta koko Suomen hevosjalostusta ja nuorten hevosten koulutus- sekä kilpailujärjestelmän kehittämistä ei voi sysätä vapaaehtoistyöläisille Ratsujalostusliitossa.
Miten sitten muut? Suomen Hippoksen nettisivuilla lukee näin: ”Suomen Hippos ry on raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö. Keskusjärjestönä pidämme yllä kaikkien suomalaisten hevosten rekisteriä. Hevostalouden menestys on tavoitteemme.” Kuinka monta kertaa vuodessa Hippoksessa kokoonnutaan miettimään MITEN suomalaisen ratsukasvatuksen MENESTYSTÄ voitaisiin parantaa? Suomen Ratsastajainliitto taas ulkopuolisen silmin käyttäytyy kuin hevoskasvatus ei sille kuuluisi lainkaan. Ja se juuri kuvastaa normaalin kilparatsastajankin asennetta, mikä onkin sitten täysin eri kuin Saksassa.
Saksassa kilparatsastajan hevonen on naapurikylän Hansin kasvattama, tuottoisasta tammalinjasta sejase ja vaikkapa ori Cassinista. Saksalainen ratsastaja kertoo silmät palaen miten sen ¾ veli menestyy kilpakentillä toisen ratsastajan kanssa ja miten kyseisen emälinjan varsat yhdistettynä Capitolin (Cassinin isä) vereen ovat kaikki olleet erittäin hyviä. Suomessa taas hevoset tulevat ilmeisesti SRL:n ja valtaosan ratsastajien mielestä marketin hyllyltä. Nyt olisi vihdoin aika ymmärtää miten hevoskasvatus ja kilpaurheilu liittyvät toisiinsa. Mitä yhteistä on ratsastuksen huippumailla Saksalla, Ranskalla ja Hollannilla? Ne kasvattavat myös maailman parhaat hevoset! Mutta onkohan SRL:n suuressa ratsastuksen kehittämisohjelmassa huomioitu kasvatusta ja nuoria hevosia lainkaan? Tuskin. Entä kuinka paljon Hippos ja RJL ovat asiaa lobanneet?
Hyvänä esimerkkinä tekemisen meiningistä on tänä viikonloppuna kilpailtavat Laatuarvostelu ja Kyvyt Esiin kilpailut. Järjestäjinä Hippos ja RJL, kaksi järjestöä joiden ammattitaitoisista ihmisistä minulla sinänsä on vain hyvää sanottavaa. Yhteistyö sekä tapahtumien tuomarina, että Hevostiimin tiimoilta on aina ollut hienoa, iloista, helppoa ja jouhevaa. Miten sitten voi olla mahdollista, että kaksi näin hyvin ja energisesti toimivaa järjestöä eivät pysty hyödyntämään sitä, että tänä viikonloppuna todellakin nähdään Ypäjällä Suomen parhaat 2-4-vuotiaat hevoset! Tulevat Donnperignonit ja Emmanuelit! Nyt pitäisi huutaa viesti perille koko Suomen ratsastavalle kansalle: Käykää sieltä tsekkaamassa ne tulevaisuuden tähdet! Mutta ei, viiden vuoden päästä kaikki yhdessä naamakirjassa voivotellaan miten sekin ja sekin huippuratsu lipsahti sitten ulkomaille.. Jos nyt joku yksinäinen rassukka eksyy Ypäjälle, kannattaa varata omat eväät mukaan, ohjelmasta tehty sen verran pitkäveteisen piiiiiiitkä, että Ypäjän kahvio on varmasti kiinni jo kauan ennen päivän loppua.
Saksassa tämä olisi suuri show, hyvää ruokaa ja viiniä sekä viihdyttävää väliaikaohjelmaa. Mikäli ei jaksa hengata koko päivää, voi aina tulla katsomaan vain finaaliluokan tiettyyn aikaan sunnuntaina. Finaalissa hevoset hyppäävät käänteisessä paremmuusjärjestyksessä, joten jännitys säilyy tiiviinä loppuun asti. Energinen kuuluttaja pitää kansan juhlamielellä ja kilpailusta ajan tasalla. Kilpailut on suunnattu yhtälailla katsojille, kuin kilpailijoillekin. Se on nykyisin äärimmäisen tärkeää.
Kasvattajat tekevät ympäri Suomen kovaa ja hyvää työtä. Meillä on paljon ammattitaitoa käytettävissä ja voimme peitota Saksan vielä tässä maaottelussa, mutta vain jos pelataan joukkueena ja vielä suuremmalla sydämellä!
Kari Nevala
