Varsaa ostaessa Kyra menee katsomaan varsoja laitumelle. Hän tarkastelee varsan tasapainoa, miten varsa lähtee liikkeelle ja varsan liikkumisen helppoutta.
– Varsan tulisi liikkua niin, että se on sille helppoa. Katson työntääkö se takaa ja miltä laukka näyttää. Vaihtaako laukan kun suunta vaihtuu vai tuleeko ristilaukka, tämä kertoo tasapainosta. Toki aina tulee muistaa, että varsa on kasvavassa iässä. Yleisesti rakennetta katson sen verran, mitä sitä nyt voi katsoa. Minulla on yksi oma kasvatti, joka varsana ja nuorena rakenteellisesti näytti siltä, että se ei ikinä pysty suorittamaan GP liikkeitä, mutta niinpä se ne vaan tekee. Kansainväliselle tasolle siitä ei ole, mutta usein tämä hevonen esiintyy klinikoilla demo hevosena, hymyilee Kyra.

kyra3

Myös emä on tärkeässä osassa, kun Kyra tutustuu nuoreen hevoseen.
– Katson onko emälinjassa suorittajia. Jos emälinjassa on ollut GP tason kilpahevosia, tiedät että varsan on ainakin periaatteessa mahdollista pystyä tekemään GP liikkeet. Varsinaista suosikki sukua minulla ei kuitenkaan ole. Aika usein kasvattini ovat olleet ratsastamistani oreista, silloin on kontakti ja kytkös tähän oriiseen. Ja toki tunnen orin erittäin hyvin, joten se on usein ollut aika luonnollinen valinta. Minulla on myös muutamia kasvattajia, joiden kanssa olen tehnyt yhteistyötä jo kauan. Heidän kanssa on helppo toimia, koska tunnemme toisemme jo niin hyvin, miettii Kyra.

lattariMyös estehevosista Kyra kertoi:
– Esteratsastus ja hevoset sen mukana on muuttunut paljon. Enää ei riitä että se, että hevonen pystyy hyppäämään kerrostaloja, nykyään estehevonen ajattelee ja on tiiviissä yhteistyössä ratsastajansa kanssa. Esteratsastus on tänäpäivänä hyvin ”intelligent riding”.