Nurmikentät ovat hyvin usein kooltaan hiekkakenttiä hieman suurempia, ei tietenkään kaikissa tapauksissa, mutta hyvin usein. Tämä johtaa vääjämättä siihen, että etäisyydet esteiden välillä voivat olla huomattavasti pidempiä. Tämä taas johtaa siihen, että perustempoa on hieman korjattava ylöspäin. Muuten on lähes mahdotonta pysyä enimmäisajan puitteissa. Lisäksi suurempi pinta-ala tuo koko rataan helposti melko paljon lisä metrejä. Tuolloin pienikin temponmuutos tuo helposti yli kymmenen sekunnin aikaeroja samoja ratsastuslinjoja käytettäessä.
Nurmikentällä ratsasteassa on aina ehdottomasti käytettävä hokkeja. Kuivalla kelillä nurmen pinta on yleensä hieman kovahko, jolloin on järkevää käyttää melko pieniä ja terviä hokkeja. Suuret, neliskanttiset hokit eivät uppoa nurmeen, ja hevonen alkaa kompuroimaan. Märällä kelillä tulevat vuorostaan käyttöön pidemmät ja kulmikkaammat hokit. Tuolloin pienten hokkien pito ei ole enää riittävä ja hevonen alkaa liukastelemaan.
On myös käytännössä huomattu, että hokkireikä kannattaa sijoittaa hieman kauemmas kannalta. Hyvä paikka on neljännen naulanreiän takana. Tämä siksi, että varsinkin hiemankaan isompia hokkeja käytettäessä hevonen helposti astuu takajalan kärjellä kannoilla olevan hokin päälle ja kenkä irtoaa. Pahimmassa tapauksessa myöskin jänteet rasittuvat tai jopa vahingoittuvat. Siirtämällä hokin paikkaa keskemmäksi kenkää tuo riski vähenee huomattavasti. Lisäksi hevosen liikkuessa, kun kanta irtoaa maasta, pysyy hokki hieman pidempään maassa ja antaa paremman podon ja tuen.
Kannattaa aina mahdollisuuksien mukaan myöskin käydä ennen ensimmäisiä nurmikilpailuja harjoittelemassa nurmella. Hevosten reaktioissa nurmeen on suuria yksilöllisiä eroja, ja on hyvä tietää ennen tosipaikkaa. Nurmi on kuitenkin hevoselle melko luonnollinen alusta. Useimmat jopa syövät sitä!
Treeniterveisin, Kari Nevala
