Helena Lehden omistama suomenhevosori Hoppunen ratsastajanaan Irina Kokko koittivat rikkoa suomenhevosten korkeushyppy ennätyksen Somerolla 21.2.2015. Katso videolta Hoppusen kaikki kierrokset, sekä Helenan, Hoppusen ja Irinan haastattelu. Hoppusen näette myös maaliskuussa oripäivillä Hevostiimin livelähetyksissä! Hoppunen voitti Irina Kokon kanssa suomenhevosten estemestaruuden 2013!

Hoppunen
i. Tähti-Tili e. Usvan Sumu ei. Suikku
säkä: yli 170cm
Hoppusella on kilpailtu jo 5 vuotiaana Simo Levonahon ratsastamana aluetasolla esteitä jopa 100cm luokissa. Samana vuonna Simo meni sillä myös muutamat kenttäkisat tosin ilman menestystä, varmaankin kouluradat tuottaneet ongelmia hevosen innokkuuden vuoksi. Vuonna 2011 Hoppunen muutti Tiina Bergbackalle Ouluun kilpailtavaksi. Tiina ja Hoppunen hyppäsivät alue- ja kansallisella tasolla 110-luokkiin asti. 2011 Hoppunen palasi takaisin omistajalleen Outille Tampereelle. Helena Lehti tutustui Hoppusen omistajaan Outiin ja päätti saada oriin itselleen, kaupat tehtiin vuonna 2012. Hoppusella on aina työmotivaatio kohdillaan ja sen kanssa on aina ilo lähteä töihin. Hoppunen on iso poika joka on suomenhevoseksi äärettömän kevyt ja tekee aina töitä 300% teholla. Ja sen energian todella tuntee satulan alla. Hyppääminen on Hoppusella helppoa, se on sen juttu. Mitä korkeammat esteet sen paremmin hän sen tekee.  Lähde: http://hoppunen.blogspot.fi/