cermeletto2

Cermeleton kaverina on pieni poniori. Jöötä molemmille nuorille herroille pitää vanhempi suomenhevosruuna.

Cermeletto on 3-vuotias estesukuinen FWB ori. Omistaja Heidi Rajalammi kertoo, että hän ihastui isäoriin Ceroon ja siitä ajatus varsaan lähti.
”Puhuin Cero:sta Cermeletton kasvattajalle Merja-Liisa Toivoselle. Hän innostui ja niin lähdimme yhdessä suunnittelemaan varsaa”, Heidi kertoo.
cermeletto1Emä MG Anisette on loukkaantunut ja on vain harraste- ja jalostuskäytössä. Cermeletto on emän toinen varsa ja on ollut Heidillä pienestä lähtien. Emänemä Katalais Gyllenlakk on monelle tuttu Sebastian Nummisen takavuosien kilparatsuna, Katalais Gyllenlakk hyppäsikin urallaan aina 150-luokkiin asti. Cermeletton isäori Cero:n on kasvattanut Thormahlen perhe joka on rankattu menestyneimmäksi kasvattajaksi useiden sukupolvien ajan Saksassa. Cero on myyty prinsessa Haya bint Al Husseinille. Cero on kilpaillut kansainvälisillä kentillä aina 160cm luokkiin asti.

”Cermeletto vaikuttaa omaan silmääni hyvältä yhdistelmältä hyppykykyä ja hyvää luonnetta”, kertoo Heidi Rajalammi. Ori osallistui viime vuonna Kyvyt Esiin tilaisuuksiin ja sai siellä paljon positiivista palautetta. ”Hankalan kasvuvaiheen takia emme ihan yltäneet finaaliin asti, mutta tärkeintä itselleni oli, että Cermeletto käyttäytyi siellä, kuten muissakin vieraissa paikoissa kiltisti, rohkeasti ja asiallisesti”, Heidi jatkaa. Eikä olekaan yllätys, että ensimmäinen oria kuvaileva sana, mikä Heidille tulee mieleen oriista on ”Herrasmies”.

”Mielestäni jalostuksessa on tärkeää, että hevoset sopivat luonteeltaan käyttöön. Tietysti hevosten täytyy olla kyvykkäitä, mutta hyvällä luonteella paras suorituskyky tulee parhaiten esille.” Heidi kertoo.
Heidi ja Cermeletto matkustavat pitkän pitkän matkan Ypäjälle Iitistä. ”Toivon tietysti menestystä oripäivillä, mutta nöyränä tullaan ja katsotaan mitä tuomarit tykkäävät.”, Heidi sanoo. Heidi on myös kouluttanut oriin itse ja esittää sen oripäivilläkin itse. Irtosi lupa tai ei, tulemme näkemään Heidin ja Cermeleton kilpailukentillä. ”Tavoitteet ovat korkealla, niin korkealla kuin tässä maassa hypätään”, hymyilee onnellinen omistaja.

Seuraa Cermeletton suoritusta oripäivillä suorassa lähetyksessä Hevostiimin LiveTV:stä! Katso aikataulut tästä.